Kotka tukee Jukolan viestiä hakevia seuroja

Julkaistu 17.12.2019

Kotkan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 16.12. sitoutua alustavasti tukemaan suunnistuksen Jukolan viestin järjestelyoikeuksia Kotkaan hakevia Kymin Suunnistajia ja Vehkalahden Veikkoja.
Kaupunginhallitus päätti alustavasti tukea joko vuodelle 2024 tai 2025 sijoittuvaa hanketta 100 000 eurolla. Rahoituksen kohdistamisesta ja jakautumisesta eri vuosille päätetään myöhemmin vuotuisen talousarviosuunnittelun yhteydessä.

Kotka on ehdolla maailman suurimman viestisuunnistustapahtuman, Jukolan viestin isäntäkaupungiksi joko vuonna 2024 tai 2025.
Päätös isäntäkaupungeista tehdään kesällä 2020 ja tapahtuman järjestämistä hakevat Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot joutuvat sitä ennen selvittämään Jukolan viestin johtoryhmälle, millä tavalla isäntäkaupunki sitoutuu tukemaan hanketta ja olemaan mukana järjestämiskustannuksissa.

Tapahtuman hakijoina ovat suunnistusseurat Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot, jotka ovat suunnitelleet Jukolan viestin järjestämistä Kymin lentokentän ja Kotkan moottoriurheilukeskuksen maastossa.
Samat seurat hakivat järjestämisoikeutta jo kaksi vuotta sitten, jolloin tavoitteena oli tapahtuman järjestäminen Kotkassa joko vuonna 2022 tai 2023. Silloin Jukolan viestin johtoryhmä myönsi kuitenkin järjestelyoikeudet Porvoolle (2022) ja Kauhavalle (2023).

Toimitila-avustuksia yleishyödyllisille yhteisöille

Kaupunginhallitus myönsi kokouksessaan myös avustuksia kotkalaisille yleishyödyllisille yhteisöille.
Toimitila-avustuksen saivat Viitosten kerho (468 euroa), Tiutisen työväenyhdistys (2600 e), Huruksela-seura (1400 e) ja Kannatusyhdistys Sointu (1000 e).

Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat