Kotkassa kokeillaan kaupungin yhteisiä autoja

Kotkan kaupunki on aloittanut syksyllä 2017 kokeilun, jonka aikana kaupunki jakaa kaksi sähköautoaan myös kaupunkilaisten vuokrattaviksi. Yhteistyössä OP Kulku -palvelun kanssa toteutettavan kokeilun tavoitteena löytää Kotkaan kestävän kehityksen periaatteiden mukainen liikenneratkaisu.

Kotkan kaupunginhallitus teki päätöksen kaupunkiautokokeilun aloittamisesta kokouksessaan 2.10.2017. Kokeilu kestää vuoden 2018 loppuun. Sähköautokokeilu hyödyntää kaupungin nykyisiä resursseja tehokkaammin, tuottaa kaupungille taloudellista hyötyä ja kehittää kaupungin autokantaa ympäristömyönteisemmäksi.

Kaupunkiautokokeilu täydentää joukkoliikennettä, kevyttä liikennettä sekä muita liikkumispalveluita. Samalla Kotka luo pohjaa joustavalle liikkumispalveluiden kokonaisuudelle, jossa lyhytaikaiset autonkäyttöpalvelut ovat keskeisessä roolissa. Jatkossa kaupunkiautot voisivat linkittyä osaksi matkaketjuja - eli kyse on liikkumisesta palveluna (MaaS, Mobility as a Service).

ZOE sähköauto

Pilottiryhmä kokeilee

Kokeilun pilottiryhmä koottiin syksyllä ja he pääsevät kokeilemaan vuokrausta 7.12.2017 alkaen. Pilotin aikana tutkitaan mm. autojen käyttöä, käyttökokemuksia ja teknisiä vaatimuksia sekä sitä miten kaupunkiautojen käyttöä voisi kehittää.

Pilottiryhmään ilmoittautui määräaikaan mennessä kymmeniä halukkaita, niin yksityishenkilöitä kuin yrityksiäkin. Tarvittaessa kokeiluun voidaan ottaa myös uusia osallistujia. Kokeiluun osallistuvan pitää olla yli 21-vuotias ja hänellä pitää olla vähintään B-ajokortti. Jos haluat vielä mukaan, lähetä sähköpostia osoitteeseen: kimppa@op-kulku.fi

Vuokrauksen hinta

Kotkan kaupunkiautokokeilussa käytetään OP Kulku -palvelun Renault Zoe -sähköautoja. Niiden toimintasäde on noin 400 km, riippuen ajotavasta, säästä jne.

Kokeiluun osallistuva voi varata sähköautoja käyttöönsä OP Kulku -mobiilisovelluksella, joka toimii iOS- ja Android-puhelimissa. Sovellus toimii myös avaimena autoihin.

Pilotin aikana sähköauton vuokraaminen maksaa seuraavasti:

  • 1 h 8 eur
  • 24h 50 eur

Maksut veloitetaan vuokraajan pankki- tai luottokortilta.

Kokeilu laajana yhteistyönä

Kotkan kaupunkiautokokeilu toteutetaan laajana yhteistyönä. Kotkan kaupungin ja OP Kulku -palvelun lisäksi kokeilussa ovat mukana Kotkan Energia Oy ja Karhu Voima, jotka toteuttavat autoille omat latauspisteet Kauppakeskus Pasaatin/Toriparkki Oy:n parkkihalliin. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu XAMK tekee tutkimuksen kokeilusta.

Yrityksille mahdollisesti toinen pilotti?

Kehitysyhtiö Cursor selvittää yritysten päiväkäyttöön suunnattujen yhteiskäyttöautojen mahdollisuuksia Kotkan-Haminan seudulla. Mikäli yrityksenne on tästä kiinnostunut, voit ottaa yhteyttä Cursor Oy:n asiantuntija Esa Partaseen, p. 040 1902565, esa.partanen@cursor.fi

Kaupunkiautokokeilusta löytyy tietoa sosiaalisesta mediasta esim. aihetunnisteilla:

#meijänkotka #opkulku #kaupunkiauto #kaupunkiautokokeilu #kestäväkehitys

Lue lisää

 

Yksi askel Kotkan kestävässä kehityksessä

Sähköautokokeilu on yksi kestävää kehitystä tukevista päätöksistä, joita Kotka on tehnyt vuonna 2017. Muita ovat esimerkiksi