Ylijäämäennuste 8,8 miljoonaa euroa

Kotkan kaupungin tämänvuotinen tilinpäätös tulee olemaan marraskuun lopun ennakkotietojen mukaan 8,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Jos ennuste toteutuu, kaupungin taseessa olisi kumulatiivista alijäämää vuoden lopussa 34 miljoonaa euroa, joka on noin 620 euroa asukasta kohden.
Kaupunginhallitus merkitsi marraskuun lopun tilanteen tiedoksi kokouksessaan 15.12.

Täyttölupamenettelyä
jatketaan 2015

Kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessa jatkaa kaupungissa jo useita vuosia käytössä ollutta täyttölupamenettelyä myös vuonna 2015.
Menettelyn tarkoituksena on rekrytointien keskitetympi hallinta. Täyttölupakäytännön mukaisesti avoimeksi tuleva tehtävä täytetään vain välttämättömissä tilanteissa ja tehtävät organisoidaan ensisijaisesti muilla tavoin. Samalla arvioidaan, mitä toimintoja tai tehtäviä voi jättää tekemättä
ja mitä lopettaa kokonaan.
Kaikissa vakinaisissa ja määräaikaisissa rekrytoinneissa tulee pyytää täyttölupa ennen rekrytointiprosessin aloittamista. Täyttölupamenettelyyn sovelletaan 1.1.2015 alkaen seuraavaa käytäntöä:

  • Kaikki vakinaisesti täytettävien palvelussuhteiden täyttölupahakemukset viedään kaupunginhallituksen päätettäviksi. Määräaikaisten palvelussuhteiden täyttöluvat myöntää henkilöstöjohtaja. Täyttölupa myönnetään vain erityisen painavin perustein.
  • Täyttölupien käsittelyn yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että tehtävän tullessa avoimeksi eläkkeelle jäämisen vuoksi, uusi rekrytointi voidaan välttää tehtävien uudelleen järjestelyn kautta tai sisäisin siirroin.

Työllisyystoimikunta
nimettiin

Kaupunginhallitus nimesi kokouksessaan Kotkaan perustettavan työllisyystoimikunnan jäsenet ja päätti samalla toimikunnalle annettavista tehtävistä.
Toimikuntaan nimettiin Pasi Hirvonen, Ninni Taavitsainen, Vesa Levonen, Olli Kekkonen, Joona Mielonen ja Rita Komulainen. Toimikunnan sihteerinä toimii Työllisyyden palvelukeskus Väylän johtaja Juha Reihe.
Kaupunginhallitus antoi toimikunnalle tehtäväksi työllisyyspoliittisen ohjelman laatimisen.

Kaupunginhallituksen esityslista löytyy osoitteesta www.kotka.fi/esityslistat