Valtuusto hyväksyi Hoikua koskevan osakassopimuksen

Kotkan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11.5. Carean, Haminan, Kotkan ja Kouvolan kaupunkien sekä Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntien ja Hoiku Oy:n välisen osakassopimusluonnoksen, joka koskee Kymen Hoito- ja Kuntoutuskeskus Hoikun kehittämistä alueelliseksi kuntoutuskeskukseksi.
Jo aiemmin kaupunginhallitus oli päättänyt ottaa Kymen Sotavammaisten Tukiyhdistykseltä lahjoituksena vastaan 23 kappaletta Hoiku Oy:n osakkeita.

Kotka on ollut mukana Etelä-Kymenlaakson kuntien ja Kymen Sotavammaisten Tukiyhdistyksen välisissä neuvotteluissa Hoikun kehittämisestä.
Tukiyhdistys, Haminan ja Kotkan kaupungit sekä Carea ovat solmineet asiaa koskevan aiesopimuksen, jonka tavoitteena on ollut muodostaa osakeyhtiö, joka toimisi hankintalain tarkoittamana omistajiensa sidosyksikkönä.
Aiesopimuksen ilmaisemassa tarkoituksessa Kymen Sotavammaisten tukiyhdistys ry on myynyt omistamansa Veteraanikodin Haminan kaupungille. Tukiyhdistyksen liiketoiminta rakennuksineen on siirretty Tukiyhdistyksen perustamaan osakeyhtiöön Hoiku Oy:öön, jonka toimialana on mm. tuottaa ja kehittää kuntoutus- ja hoitopalveluita.
Yhtiön osakkeenomistajat sitoutuvat osakassopimuksessa hankkimaan Hoiku Oy:ltä erillisissä hankintasopimuksissa tarkemmin sovittuja palveluja. Hoiku Oy myy niitä omakustannushintaan.
Yhtiö sitoutuu puolestaan järjestämään sotainvalideille ja –veteraaneille ja heidän puolisoilleen ja leskilleen laitoshoitoa ja kuntoutusta niin pitkään kuin tarve vaatii.

Kaupungin ja kiinteistöyhtiön
työnjaosta päätös

Valtuusto päätti myös hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen, joka koskee kaupungin uusien kiinteistöjen rakentamista tai kiinteistöjen saneeraamista sekä niihin liittyvää kaupungin ja Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:n välistä työnjakoa.
Kaupunginvaltuusto päätti, että kaupungin uudet rakennushankkeet samoin kuin saneeraushankkeet rakennutetaan kaupungin investointimäärärahoilla tai vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja käyttäen kaupungin toimesta ja kaupungille kokonaistaloudellisesti edullisimmalla tavalla.

Toivo Pekkasen koulun
toiminta loppuu elokuun alussa

Kaupunginvaltuusto päätti myös lopullisesti yhdistää Toivo Pekkasen koulun Kotkansaareen kouluun siten, että toiminta Toivo Pekkasen koulussa lakkaa 1.8.2015.
Valtuusto oli jo vuonna 2012 päättänyt osana kouluverkkoselvitystä, että Toivo Pekkasen koulu yhdistyy Haukkavuoren kouluun ja Keskuskouluun lukuvuonna 2015—2016.
Toivo Pekkasen koulun lakkauttamista on käsitelty lisäksi kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa marraskuussa 2014 osana kaupungin talousarviota vuodelle 2015. Valtuusto varasi silloin koulun
toimintaa varten määrärahat heinäkuun 2015 loppuun saakka.

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan myös kaupungin viime vuoden 2014 tilinpäätöksen, arviointikertomuksen ja henkilöstökertomuksen.
Tilinpäätös tosin hyväksyttiin vasta äänestyksen jälkeen, kun keskustan edustajat ehdottivat, että tilinpäätöstä ei hyväksytä ja tili- ja vastuuvapautta ei myönnetä kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille henkilöille siltä osin, kun se koskee satunnaisten erien kirjaamista tilinpäätökseen.
Kaupunginhallituksen esitys tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä voitti kuitenkin äänestyksen selvästi lukemin 49-2.
Kotkan kaupungin viime vuoden tulos on noin 10 miljoonaa euroa voitollinen, mutta ilman kiinteistöyhtiöille siirretyistä rakennuksista tullutta kertakirjausta, olisi tulos jäänyt 10 miljoonaa negatiiviseksi. Kaupungin kumulatiivinen alijäämä on nyt noin 33 miljoonaa euroa.

Liitteinä tilinpäätös, arviointikertomus ja henkilöstökertomus