Selvitys teknisten palveluiden kehittämisestä valmistui

Selvitys Kotkan kaupungin teknisten palveluiden kehittämisestä on valmistunut.
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 23.5. selvityksen ja antoi tekniselle johtajalle ja henkilöstöjohtajalle oikeuden jatkaa asian valmistelua siten, että jatkotoimenpiteet voidaan käsitellä syyskuun aikana.

Selvitystyön keskeiset kehittämistarpeet liittyivät hallintoon ja organisoitumiseen sekä operatiiviseen toimintaan.
Selvitystyössä esitetään teknisen lautakunnan ja kaupunkisuunnittelulautakuntien yhdistämistä, mikä ratkeaa osana kaupungin johtamisjärjestelmän uudistusta.
Myös palvelustrategian 2020 päivittäminen on tarpeen, ja tulee tehdä osana tulevaa kaupunkistrategiaa uuden kuntalain mukaisesti.
Operatiivisen toiminnan osalta kehittämistarpeet liittyvät teknisten palveluiden prosessien kuvaukseen, tuotteistukseen ja hinnoitteluun siltä osin kuin se on tekemättä esim. kiinteistönhoidossa.

Selvitykseen sisältyvät kehittämisehdotukset ovat tärkeysjärjestyksessä:

  1. Toimitilaohjelman laatiminen, joka on jo valmistelussa kaupunkisuunnittelussa. Tavoitteena on salkutettu rakennuskanta, pitkän tähtäimen investointiohjelma (PTS 2030) ja ennakoivaan ylläpitoon siirtyminen.
  2. Teknisten palveluiden kehittämisohjelman laatiminen, jossa fokuksessa ovat teknisten palveluiden hoitoprosessit, tuotteistus ja hinnoittelu palvelustrategian pohjalta. Tietojärjestelmien kehittäminen ja päällekkäisyyksien kartoittaminen on välttämätöntä.
    Henkilöstösuunnittelussa eläköitymisten ennakointi ja osaamisen jakaminen on huomioitava rekrytoinnissa.
    Palvelutarpeiden muutoksien ennakointi: kuinka sote-uudistuksen seurauksena tukipalvelut järjestetään (tukipalveluiden yhtiöittämisselvitys ja kiinteistöjen yhtiöittämisselvitys).
    Hankintojen kehittäminen osana koko kaupungin hankintojen kehittämistyötä.
    Sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen ja viestinnän sekä yhteistoiminnan kehittäminen.
  3. Sisäilmatoimintaohjeen päivittäminen ja jalkautus: toimintaprosessien läpikäynti ja mahdolliset korjaukset ohjeeseen.

Kotka haluaa myydä osakkeitaan
Kymenlaakson Sähkölle

Kotka suhtautuu myönteisesti Kymenlaakson Sähkö Oy:n ehdotukseen, jossa yhtiö ostaisi osan, esimerkiksi 2/3 Kotkan kaupungin omistamista yhtiön osakkeista ja jonka jälkeen loppuosa
Kotkan osakkeista jäisi kaupungille.
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan lausunnon, jossa järjestelyä pidetään hyväksyttävänä ottaen samalla huomioon, että Kotkan kaupunki ei ole halukas ostamaan lisää yhtiön osakkeita.
Järjestelyn jälkeen Kotkan nykyinen 27 %:n omistusosuus Kymenlaakson Sähkö Oy:stä alenee 11,60 %:iin, mikä tekee kaupungista yhtiön viidenneksi suurimman omistajan ja tasoittaa omistusten
suuruuseroja. Uutta omistusosuutta pidetään riittävänä.

Kymenlaakson Sähkö Oy on katsonut painavaksi syyksi järjestelyn toteuttamiselle yhtiön toimintaympäristön rauhoittaminen ja tilanteen vakiinnuttamisen.
Myös Kotkan kaupunki Kymenlaakson Sähkö Oy:n osakkeenomistajana katsoo, että järjestely on pitkällä tähtäyksellä yhtiön ja sen omistajien edun mukainen.
Järjestelyn yhteydessä muiden omistajakuntien osuudet yhtiön osakekannasta kasvavat tasapuolisesti nykyisten omistusosuuksien suhteessa.
Kotkan kaupunki yhtyy myös yhtiön omaan tausta-arvioon, jonka mukaan järjestely ei vaaranna yhtiön pitkän aikavälin kehitystä ja tarpeellisten investointien toteuttamista, järjestelyllä ei ole asiakashintoihin korottavaa vaikutusta ja järjestely mahdollistaa riittävän omistajatuloutuksen osinkojen muodossa.

Kaupunki panostaa
TV-sarjan tuotantoon

Kaupunginhallitus päätti myös, että Kotka antaa tukea Suomessa toimivalle kansainväliselle tuotantoyhtiölle, joka aloittaa mahdollisesti jo tänä vuonna 10-osaisen TV-sarjan kuvaamisen Kotkassa.
Kaupunginhallitus päätti osallistua TV-sarjan tuotantoon enintään 70 000 euron suoralla rahoituksella siten, että tänä vuonna tukea annetaan 10 000 euroa, ensi vuonna 30 000 euroa ja vielä vuonna 2018 yhteensä 30 000 euroa. Lisaksi palveluista ja hyödykkeistä muodostuvaa in kind -rahoitusta kohdistetaan tuotannolle enintään 40 000 euron arvosta.

Aiheesta lisää tässä linkissä http://www.kotka.fi/asukkaalle/ajankohtaista_kotkassa/101/0/kotkassa_on_alkamassa_10-osaisen_tv-sarjan_kuvaukset

Mukaan myös
Avittaja-hankkeeseen

Kaupunginhallitus päätti lisäksi, että Kotka lähtee mukaan ns. Avittaja-hankkeeseen.
Sotek-säätiö on kehittänyt palvelumallin arkojen ja vetäytyvien nuorten ryhmäohjaukseen ja tämä Avittaja-hanke on tarkoitettu 16–29-vuotiaille Kotkan ja Haminan seudun nuorille, joiden elämänsuunnitelmien etenemistä rajoittaa sosiaalisiin taitoihin liittyvä arkuus.
Hanke tarjoaa kiinnostuneille nuorille tukea, apua ja ohjausta omien voimavarojen löytämiseen, sosiaalisten taitojen harjaannuttamiseen, uusiin ihmisiin tutustumiseen sekä tulevaisuuden suunnitteluun.
Hankkeen vuosibudjetti on noin 130 000 euroa, josta Kotkan osuus on 10 000 euroa ja Haminan osuus 3 500 euroa.

Kantola kaupungille ja
puhdistamo Stora Ensolle

Kaupunginhallitus päätti myös, että kaupungin ja Stora Enso Oyj:n välillä tehdään osakkeita ja maa-alueita koskeva vaihto siten, että kaupungin omistamat Sunilan Puhdistamo Oy:n osakkeet siirretään Stora Ensolle ja vastineeksi kaupunki saa yhtiön omistamat Sunilan Kantola Oy:n osakkeet sekä viisi tonttia ja kolme jäämätonttia. Vaihdettavien osuuksien arvo on molemmin puolin 294 400 €.

Sunilan Kantola on 1937 valmistunut, Alvar Aallon suunnittelema Sunilan tehtaan johtajan asunto, joka on nykyisellään puoliksi Stora Enso Oyj:n ja puoliksi kaupungin omistuksessa.

Kaupunginhallituksen esityslista löytyy osoitteesta www.kotka.fi/esityslistat