Kotka rakentaa päiväkodin leasingrahoituksella

Kotkan kaupunki rakentaa uuden, Katariinan kaupunginosaan tulevan päiväkotinsa leasingrahoituksella. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta maanantaina 21.9.
Päätös syntyi äänestyksien jälkeen, kun Perussuomalaiset ja Keskustan Vesa Levonen esittivät koko päiväkotihankkeen peruuttamista ja Vasemmistoliitto puolestaan esitti hankkeen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Palautusehdotus hävisi äänestyksen 20-31 ja esitys koko hankkeen peruuttamisesta äänin 11-39.

Päiväkodin tavoitehinta-arvio on 3,9 miljoonaa euroa. Rakentamiskustannuksia ei ole varattu vuoden 2015 talousarvioon, vaan rakennus on ollut tarkoitus toteuttaa joko leasing-rahoituksella tai Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:n kautta.
Valtuusto on 11.5.2015 linjannut kaupungin uudisrakennus- ja saneeraushankkeiden toteuttamistavaksi rakennuttamisen kaupungin investointimäärärahoilla tai vaihtoehtoisilla rahoitusmuodoilla, kaupungin toimesta ja kaupungille kokonaistaloudellisesti edullisimmalla tavalla.

Päiväkodin rahoittaminen investointirahoituksella merkitsisi kaupungin velan määrän kasvattamista, mikä ei ole talouden tasapainotustavoitteen mukainen toimenpide. Lainarahoitus on halvin tapa rahoittaa yksittäinen rakennus, mutta lainamäärän kasvattaminen on kaupungin kannalta kokonaistaloudellisesti epäedullista. Vertailun vuoksi lainarahoituksen korko epävirallisen tarjouksen mukaan on 0,4 % + 3 kuukauden euribor.

Rahoitusleasingissa kaupunki ei ota lainaa päiväkotia varten, vaan rakennus maksetaan varhaiskasvatuksen käyttömenoista. Kun leasingkausi päättyy, kaupunki lunastaa rakennuksen sen jäännösarvolla. Jäännösarvo voi olla esimerkiksi 10 % rakennuksen hinnasta. Lunastuksesta kaupunki ei maksa varainsiirtoveroa.

Rahoitusleasingin kustannus syntyy rahoituskorosta, jonka rahoitusyhtiö laskuttaa osana leasing-vuokraa. Saadun epävirallisen tarjouksen mukaisesti kaupungin maksama leasing-korko on 0,75% + 3 kuukauden euribor 10 vuoden kiinteällä marginaalilla. Muita kuluja ei ole. Ero leasing-rahoituksen ja lainarahoituksen välillä syntyy korkomarginaalien erosta.

Leasing-maksut alkavat kun rakennus on valmis. Kuukausierät voidaan sovittaa vuokra-ajan pituuden ja rakennuksen jäännösarvon määrittelyllä siten, että leasing-rahoitus ei rasita tilikauden tulosta verrattuna lainarahoitukseen. Rakentaminen ei edellytä lisätalousarviota.

Nuutti-koti sai
vakanssinsa

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan myös perustaa uuden kehitysvammaisten autetun asumisen yksikön eli Nuuttikodin tarvitsemat seitsemän uutta vakanssia 1. marraskuuta lähtien.

Kaupunki on perustamassa uutta omaa 10-paikkaista kehitysvammaisten autetun asumisen yksikköä. Nuuttikodin tila vuokrataan Palvelutaloyhdistys Koskenrinteeltä ja se on aikaisemmin toiminut vanhusten palveluasumisen yksikkönä.
Omalla yksiköllä voidaan vähentää Carean palvelujen käyttöä sekä muita ostopalveluja talouden tasapainotusohjelman mukaisesti.

Kaupunginvaltuuston esityslista löytyy osoitteesta www.kotka.fi/esityslistat