Kotka perustaa hankintasuunnittelijan viran

Kotkan kaupunki perustaa hankintasuunnittelijan viran.
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 17.10. perustaa viran 1.1.2017 alkaen. Hankintasuunnittelijan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.

Kaupunginvaltuuston mukaan hankintalainsäädännön tavoitteita vastaava, menestyvä ja kaupungin strategisia päämääriä tukeva hankintatoiminta edellyttää sellaista erityistä hankintaosaamista
kilpailuttamisten toteuttamisessa, jota kaupungin vastuu- ja palvelualueilla ei tällä hetkellä sellaisenaan ole.
Hankintamenettelyn lainmukaisuuden sekä tuloksellisen ja tehokkaan hankintatoiminnan varmistamiseksi hankintalain kynnysarvot ylittävien hankintojen kilpailuttaminen tulee keskittää kaupungin organisaatiossa. Kokonaistavoitteiden saavuttamista varten talouden vastuualueelle tulee perustaa hankintasuunnittelijan virka.

Hankintasuunnittelija toteuttaa itsenäisesti tai yhdessä vastuu- ja palvelualueiden kanssa keskitetysti kaikki hankintalain kansallisen ja EU-kynnysarvon ylittävien hankintojen kilpailutukset poikkeuksena sellaiset, joiden laajuuden tai erityisen vaativuuden vuoksi kilpailuttamisen toteuttaminen on tarkoituksenmukaista asiantuntijayhteisön toimesta.
Hankintasuunnittelija vastaa hankintojen, hankintapäätöksen ja hankintasopimuksen valmistelusta, sopimushallinnasta ja suorittaa hankintojen kannalta tarpeellista markkinakartoitusta. Vakanssi on virkasuhteinen, koska tehtävässä käytetään julkista valtaa. Hankintasuunnittelijan virka perustetaan talouden vastuualueelle.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategian vuosille 2016-2019. Strategiatyön ohjausryhmänä on toiminut Cursor Oy:n hallitus.
Elinkeinostrategia linjaa seudun elinkeinopolitiikan suuntaviivat ja haastaa niin julkisen sektorin kuin yksityisen sektorin toimijat tiiviimpään yhteistyöhön uusien työpaikkojen ja kasvun aikaansaamiseksi.
Elinkeinostrategiassa määritelty visio vuodelle 2025 kiteytyy kahteen sanaan: uudistunut ja vetovoimainen.
Strategian tavoite vuoteen 2025 on kunnianhimoinen: 40 000 työpaikkaa ja 100 000 asukasta. Tämä tarkoittaa noin 8 000 uuden työpaikan ja reilun 10 000 uuden asukkaan lisäystä nykytilaan.
Elinkeinostrategia nojaa toimialakärkiin, jotka ovat teollisuus, logistiikka ja matkailu sekä poikkileikkaavana uusiutumista mahdollistavana digitalisaatio.

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia liitteenä.

Kaupunginvaltuuston esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat