Kotka jatkaa täyttölupamenettelyä

Kotkan kaupunginhallitus päätti maanantaisessa (14.12.) kokouksessaan, että kaupunki jatkaa virkojen ja toimien täyttölupamenettelyä.

Täyttölupamenettely on kaupunginhallituksen päätöksellä ollut kaupungin käytössä jo useita vuosia. Menettelyn tarkoituksena on rekrytointien keskitetympi hallinta. Kaupungin taloustilanne on edelleen
heikko, joten täyttölupakäytännöstä ei vielä voida luopua.
Täyttölupakäytännön mukaisesti avoimeksi tuleva tehtävä täytetään vain välttämättömissä tilanteissa, ja tehtävät organisoidaan ensisijaisesti muilla tavoin. Samalla arvioidaan, mitä toimintoja tai tehtäviä voi jättää tekemättä ja mitä lopettaa kokonaan.
Kaikissa vakinaisissa ja määräaikaisissa rekrytoinneissa täyttölupa tulee pyytää ennen rekrytointiprosessin aloittamista.

Kaikkien vakinaisesti täytettävien palvelussuhteiden täyttölupahakemukset viedään kaupunginhallituksen päätettäviksi. Määräaikaisten palvelussuhteiden täyttöluvat myöntää henkilöstöjohtaja. Täyttölupa myönnetään vain erityisen painavin perustein.
Täyttölupien käsittelyn yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että tehtävän tullessa avoimeksi eläkkeelle jäämisen vuoksi, uusi rekrytointi voidaan välttää tehtävien uudelleen järjestelyn kautta tai sisäisin siirroin.

Täyttölupamenettelyn ulkopuolelle jäävät:

  • päivähoidon henkilökunta henkilöstömitoituksien osalta,
  • perusopetuksen ja lukion opetushenkilökunta,
  • terveydenhuollon henkilökunta henkilöstömitoituksien osalta,
  • vanhustenhuollon henkilökunta henkilöstömitoituksien osalta,
  • sosiaalihuolto lainsäädännön edellyttämien määräaikojen ja henkilöstömitoituksen noudattamisen osalta,
  • siivoustoimen henkilökunta henkilöstömitoituksien osalta,
  • työllistämismäärärahojen kautta rekrytoiminen ja
  • maahanmuuttotyöntekijät, joiden palkkauskustannukset valtio korvaa kokonaisuudessaan.

Teknisten palveluiden kilpailukyky,
tehokkuus ja ajankäyttö selvitetään

Kotka käynnistää selvityksen, jonka tavoitteena teknisten palveluiden kehittäminen ottamalla erityisesti huomioon kilpailukyky, palvelujen tehokkuus ja henkilöstövoimavarojen tarkistuksen mukainen ajankäyttö.

Valtuusto on tämän vuoden talousarviokokouksessaan päättänyt erikseen sovittavalla tavalla varautua kuntalain ja SOTEn uudistuksiin. Osana tätä kokonaisuudistusta on puhuttu monista muistakin uudistuksista mm. liikuntatoimessa, kaupungin tukitoimissa ja lisäksi sellaisissa kohteissa, jotka sivuavat läheisesti kaupungin teknisiä palveluja.

Kaupunginhallitus päätti, että henkilöstöjohtaja tekee yhteistyössä teknisen johtajan kanssa tammikuun loppuun 2016 mennessä kokonaisesityksen teknisten palvelujen kehittämisestä.
Selvityksen tulokset tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäviksi 31.5.2016 mennessä.

Kotka valmis perheryhmä-
kodin perustamiseen

Kaupunginhallitus päätti ilmoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle kaupungin valmiudesta perustaa oleskeluluvan saaneille, turvapaikanhakijoina saapuneille lapsille ja nuorille perheryhmäkoti.
Sen paikkamäärä olisi 14–21 riippuen tilan soveltuvuudesta ja toiminta voidaan aloittaa vuoden 2016 alkupuoliskolla.

Odotettavissa on, että suuri osa alaikäisinä tulleista turvapaikanhakijoista tulee saamaan oleskeluluvan.
Sen jälkeen heille tulee pystyä osoittamaan paikka, missä he voivat jatkaa elämäänsä ja mm. opiskelua. Kun lapset ja nuoret ovat jo turvapaikkaprosessinsa aikana tottuneet elämään ja olemaan Kotkassa, on
luonnollista jatkaa elämää täällä, jo tutussa ympäristössä.
Kun nuori saa oleskeluluvan, hoiva, huolenpito ja kasvatus järjestetään perheryhmäkodissa tai muuten tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kotka jatkaa päihdehuollon
kuntayhtymän jäsenenä

Kaupunginhallitus päätti lisäksi, että kaupunki jatkaa edelleen Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän jäsenenä. Samalla kuitenkin Kotka valmistelee omalta osaltaan kuntayhtymän purkamista siten, että kuntayhtymän toiminta voi tosiasiallisesti lakata vuoden 2017 loppuun mennessä.

Avustuksia seura- ja työväentaloille

Kaupunginhallitus myönsi kokouksessaan avustuksia seura- ja työväentalolle yhteensä 8 800 euroa.
Tukea saavat Juurikorven Työväenyhdistys ry (1 350 euroa), Kannatusyhdistys Soihtu ry (3 380 euroa), Kotkan Kiri ry (1 230 euroa), Kymin Koskenpojat ry (1 230 euroa) ja Tiutisen Työväenyhdistys ry (1 610 euroa).

Alijäämä asettumassa
11 miljoonan tienoille

Kotkan kaupungin tämän vuoden alijäämä on asettumassa 11 miljoonan euron tuntumaan. Marraskuun lopun ennusteen mukaan alijäämäksi olisi tulossa 11,2 miljoonaa, joka nostaisi kaupungin kumulatiivisen alijäämän noin 44 miljoonaan euroon.

Työllisyystoimikunta
jatkaa myös 2016

Kaupunginhallitus päätti myös ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyisi vasta valmistuneen työllisyyspoliittisen ohjelman (esityslistan liitteenä) muuten, mutta yrityskoordinaattorin palkkaamisen osalta asiaan palataan tuonnempana erikseen.
Samalla kaupunginhallitus päätti oikeuttaa työllisyystoimikunnan jatkamaan työtään siten, että toimikunta raportoi kaupunginhallitukselle vuoden 2016 loppuun mennessä.

Kaupunginhallituksen esityslista löytyy osoitteesta www.kotka.fi/esityslistat