Kiinteistöjen yhtiöittäminen nostamassa tuloksen plussalle

Kotkan kaupungin kuluvan vuoden tilinpäätös on tuoreimman, heinäkuun lopun tilanteeseen perustuvan ennusteen mukaan nousemassa noin 26 miljoonaa euroa positiiviseksi.
Vielä kesäkuun lopussa tilinpäätösennuste lupasi 7,6 miljoonan euron alijäämää, mutta nyt ennusteessa on huomioitu kaupungin kiinteistöjen tuleva yhtiöittäminen, jonka arvioitu myyntivoittovaikutus olisi noin 35 miljoonaa euroa.
Voimassa olevan kuntalain mukaan kaupungin on yhtiöitettävä ne kiinteistöt, jotka toimivat ns. kilpailuilla markkinoilla. Kotkan kaupungin omistuksessa tällaisia kiinteistöjä on arviolta parisenkymmentä.
Jos tilinpäätösennusteessa ei huomioitaisi arvioitua myyntivoittovaikutusta, näyttäisi ennuste heinäkuun lopun tilanteen perusteella 10,3 miljoonan euron alijäämää.
Kaupunginhallitus merkitsi kaupungin heinäkuun lopun taloustilanteen tiedoksi kokouksessaan 25.8.

Tukinuittaja-veistos
Karhulan Jokipuistoon

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan myös, että Hovinsaarella sijaitseva Tukinuittaja-veistos siirretään Karhulan Jokipuistoon.
Kaupunginhallituksen mukaan kunnostettu Jokipuisto on luontevin paikka Emil Wikströmin 125 vuotta sitten valmistuneelle teokselle. Arvoveistos olisi samalla Jokipuiston kruunu, joka kertoisi upeasti
Korkeakoskenhaaran uittoperinteistä.
Karhulan Jokipuiston rakennustyöt ovat loppusuoralla ja Kotka on saamassa merkittävän lisän erikoispuistojensa joukkoon. Kun Kymijoen Korkeakoskenhaara valikoitui tukkien uittouomaksi, tuli siitä mitä todennäköisimmin maan vilkkain uittoväylä, joka ruokki jo 1800-luvulla useita sahoja.
Sahat olivat teollistuvan Kotkan ydinosaamista, joten tässäkin mielessä on Tukinuittaja-veistoksen hankinta Kotkaan ollut erittäin perusteltu päätös.
Tukinuiton historiasta kertova informaatiotaulu pystytetään Jokipuistoon myöhemmin.
Parhaillaan vietetään Emil Wikströmin syntymän 150-juhlavuotta. Juhlavuoden suojelijana toimii Tasavallan Presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio, joka on lupautunut pitämään paljastuspuheen Jokipuistossa 10. syyskuuta.


Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista löytyy osoitteesta www.kotka.fi/esityslistat