Kaupunginhallitus myötämielinen tapahtumakeskushankkeelle

Kotkan kaupunginhallitus suhtautuu myönteisesti Kantasatamaan kaavailtuun tapahtumakeskukseen.
Hallitus käsitteli vastavalmistunutta konsulttiselvitystä ja siihen liittyvää tapahtumakeskusraporttia ja liiketoimintasuunnitelmaa kokouksessaan 28.8. ja päätti jatkaa hankkeen valmistelua kohti päätöksentekoa.
Kaupunginhallitus päätti samalla perustaa hankkeelle ohjausryhmän, johon kuuluvat edustajat kaikista hankkeen osapuolista eli ainakin kaupungilta, Cursorista, XAMKista ja Ekamista. Lisäksi ohjausryhmään kuuluvat edustajat kaikista kaupunginhallituksen ryhmistä sekä valtuuston puheenjohtaja. Ohjausryhmään, joka raportoi säännöllisesti koko kaupunginhallitukselle, nimettiin hallituksen jäsenistä Anna-Kaisa Lähde, Jari Elomaa, Nina Brask, Pirjo Tujula, Olli Kekkonen ja valtuuston puheenjohtaja Marika Kirjavainen.

Tapahtumakeskushankkeesta valmistuneen konsulttiselvityksen mukaan tapahtumakeskuksen eli ns. Areenan liiketoimintapotentiaali perustuu sen yhteyteen suunniteltujen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampuksen ja hotellin tuomaan synergiaan.
Nyt valmistunut selvitys suosittaa, että Kantasatamaan rakennetaan riittävän suuri, laajuudeltaan noin 8000 m²:n kokoinen, erikokoisiin tapahtumiin muunneltava monitoimikeskus, jossa on tiloja pitkäaikaisille vuokralaisille ja lyhytaikaisille tapahtumille.

Tilan toiminta ja päivittäiset asiakasvirrat varmistuvat pitkäaikaisten vuokralaisten toiminnoista ja mahdollistavat jatkuvien ja pysyvien palveluiden tuottamisen. Tilan liikkuva seinärakenne mahdollistaa sekä pienten että isojen tapahtumien toteuttamisen. Tämä takaa korkean käyttöasteen ja mahdollistaa monen tapahtuman toteuttamisen yhtä aikaa.

Tilan täytyy mahdollistaa esimerkiksi 1500 hengen kokoukset ja yritystapahtumat sekä 2500-3000 yleisön konserttikiertueet, jotta se on kansallisesti kilpailukykyinen. Liiketoiminnan tärkeimmät tapahtuma-asiakkuudet ovat kokoukset, konferenssit, näyttelyt, messut ja konsertit.
Tapahtumakeskuksen investoinnin suuruus on arvioitu 20 miljoonaksi euroksi.

Kotkan tulosennuste
runsaat 36 miljoonaa

Kotkan kaupungin tämän vuoden tuloksen arvioidaan päätyvän 36,2 miljoonaa euroa plussalle.
Selkeästi positiivinen tulos rakentuu satunnaisten erien varaan, joista suurimpana on Kymenlaakson Sähkön osakkeista saatu myyntivoitto.
Toimintakatteen -2,1 miljoonaa euroa talousarviota huonompi tilannekuva sisältää Carean pakollisen varauksen purun 2,6 miljoonaa euroa, joten kokonaisuus on noin 4,7 miljoonaa euroa pakkasella. Talousarvion ylittymisestä noin 4 miljoonaa euroa selittyy sosiaali- ja terveyspalveluista ja loput toimitilahallinnon väistötilakustannuksista. Muuten toimielinten ennusteet ovat lähellä talousarviota.
Kaupunginhallitus merkitsi vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden perusteella laaditun talousennusteen tiedoksi.

Kotkalle uusi rakennusjärjestys

Kotkan kaupunki on saamassa uuden rakennusjärjestyksen.
Kaupunginhallitus hyväksyi kertaalleen uudelleenvalmisteluun palautetun rakennusjärjestysehdotuksen ja päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyisi liitteenä olevan
ehdotuksen Kotkan kaupungin uudeksi rakennusjärjestykseksi 1.1.2018 alkaen ja päättäisi kumota samasta ajankohdasta lukien valtuuston 14.11.2001 hyväksymän rakennusjärjestyksen.

Työryhmä muistomerkkialoitteen
jatkotoimia pohtimaan

Kaupunginhallitus käsitteli lisäksi aloitetta vuoden 1918 sodan uhrien muistomerkin toteuttamisesta. Hallitus päätti perustaa työryhmän, jonka tehtävänä päättää asian vaatimista jatkotoimista. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 5-8, kun Kokoomus, Perussuomalaiset ja Kristilliset esittivät, että työryhmää ei perusteta.

Kaupunginvaltuutettu Pentti Tiusanen on esittänyt muistomerkkiä vuoden 1918 sodan kotkalaisille ja kymiläisille uhreille. Aloitteessa esitetään, että teoksen tulisi sisältää uhrien nimet siten kuin ne Valtionarkiston vuoden 1918 Sotasurmat -tiedostoissa esiintyvät.

Kaupunginhallituksen esityslista löytyy osoitteesta www.kotka.fi/esityslistat