Hei sinä!

Vip-korttiLähdetäänkö uimaan?
Merikaupunki Kotka haluaa tarjota pitkäaikaistyöttömille, jotka ovat kaupungin työllisyyspalvelujen, Väylän (työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun), Ekamin aikuistenpajan, Korttelikotiyhdistyksen tai Sotek-säätiön asiakkaina, mahdollisuuden virkistäviin pulahduksiin ja voimaannuttaviin kuntosalikäynteihin .

Tämän vuoksi olemme lanseeranneet uuden VIP-kortin, jonka tavoitteena on tuoda virkeyttä ja iloa päivään.

VIP-kortilla pääsee ilmaiseksi Kotkan uimahalleihin ja niiden yhteydessä sijaitseviin kuntosaleihin kerran viikossa vuoden 2017 ajan. Esitä kortti kassalla ja todista samalla henkilöllisyytesi.

VIP-korttia jaetaan työllisyyspalveluiden ja Väylän kautta. Kortteja annetaan sosiaaliohjaajan tapaamisissa sekä postitetaan niille henkilöille, joihin on toimipisteiden kautta ajantasainen yhteys. Korttelikotien ja Sotekin sekä Rannikkopajojen aikuisten pajat jakavat kortit ohjeineen suoraan asiakkainaan oleville. Jos työllistyt tai eläköidyt vuoden aikana, niin saat käyttää korttia kuitenkin voimassaolokauden loppuun!

Taidot ruosteessa?

Ei hätää, Uimaseura Aquila on luvannut järjestää halukkaille VIP-korttilaisille tekniikka- ja uintiopastusta. Kerro innokkuudestasi uimahallin kassalla, niin saat lisätietoja.

Saisko olla muuta?

Kortin käyttäjille on mahdollista sopia myös muita etuja eri toimijoiden kanssa. Kerromme niistä tällä sivulla. Jos sinulla on mielessä etu, jota haluaisit ehdottaa tai aktiviteetti, johon haluaisit osallistua, niin laita vinkkiä koordinaattori-Johannalle, johanna.sipari (at) kotka.fi tai 040 778 6354.

Virkeyttä & iloa päivääsi, toivoo Kotkan kaupunki.

Ai mikä täs on taustal?

"Kotkan uimahalleissa on kaikkien työttömien käyntikerrat tippuneet vuoden 2013 yli 10 000 käyntikerrasta viime vuoden noin 7500 käyntiin. Erityisesti pitkäaikaistyöttömillä on ymmärrettävästi usein taloudellista niukkuutta, mikä pakottaa karsimaan ei-välttämättömistä kuluista. Tilanne voi aiheuttaa myös stressiä ja liikkumattomuutta, ja näiden vastineeksi haluamme kannustaa hyvinvointia lisääviin tekoihin ja tarjota mahdollisuuksia uimiseen, kuntoiluun ja mielekkääseen tekemiseen", palvelujohtaja Jorma Haapanen toteaa.

"Ja liikunta on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista edistää terveyttä, mielialaa ja hyvinvointia", terveyden edistämisen koordinaattori Johanna Sipari kertoo.
"Kokeilun tavoitteena on aktivoida mahdollisimman monet pitkäaikaistyöttömät hyödyntämään ilmaista etua ja sitä kautta nauttimaan virkistävistä pulahduksista ja voimaannuttavista kuntosalikäynneistä".

"Kokeiluvuoden kustannus on arviolta noin 10 000 euroa. Kustannus syntyy pääosin liikuntapalvelujen maksutulojen vähennyksestä sekä pieneltä osin tarvittavan informaation tuottamisesta ja jakelusta. Korttien käyttöä seurataan ja mahdollinen kokeilun jatko suunnitellaan kokemusten perusteella", Haapanen toteaa.

"Korttiin pyritään neuvottelemaan myös muita etuja, joista kerrotaan tällä sivulla osoitteessa www.kotka.fi/vip. Kannustamme lämpimästi myös yrityksiä ja yhteisöjä miettimään palveluja, aktiviteetteja ja elämyksiä, joita voisi kortin esittämällä nauttia ilmaiseksi tai alennettuun hintaan", Sipari kannustaa.

Lippuja teatteriin

VIP -korttilaisille on saatavissa ilmaisia lippuja seuraaviin esityksiin:

Musiikkinäytelmä KAUAS PILVET KARKAAVAT
Kotkan kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä perjantaina 1.12. klo 19

Musiikkinäytelmä VADELMAVENEPAKOLAINEN
Ravintola Kairo, Satamakatu 7, lauantaina 9.12. klo 13

VIP-kortilla saa yhden lipun itselleen.

Molempien esitysten liput tulee varata ja noutaa teatterin lippumyymälästä. Lippuja noudettaessa tulee esittää VIP-kortti ja henkilöllisyystodistus.

Teatterin lippumyymälä: Keskuskatu 15, avoinna ti-pe klo 11-17 ja 2 h ennen esityksiä
Puh. 05 234 4199
 

Lisätietoja:
Terveyden edistämisen koordinaattori Johanna Sipari, johanna.sipari (at) kotka.fi, 040 778 6354