Mittauspalvelut

Mittaustehtävät

Mittauspalveluiden tehtäviin kuuluvat runkoverkon ylläpito, kantakartan ajantasaistaminen, kunnallisteknistä rakentamista ja suunnittelua palvelevat mittaukset sekä kiinteistötoimitusten maastomittaukset.

Maastomittauksia suorittaa kiinteistö- ja mittaustoimen mittausryhmät. Mittaukset tehdään takymetri- ja GPS-laitteilla. Käytössämme on myös drooni erilaisia mittaus- ja kuvaustarpeita varten. Käytettävät koordinaatistot ovat ETRS-GK27-tasokoordinaatisto sekä N2000-korkeusjärjestelmä.

Maastomittauspalvelut

Maastomittaustehtäviä ovat rakennusvalvontaan liittyvät rakennuksen paikan merkintä maastoon, sijaintikatselmukset sekä rajannäytöt että muut kartoitustoimenpiteet.

Rakennuslupaan liittyvät mittaukset 1.1.2021 alkaen

Rakennus- tai toimenpidelupaan liittyvät mittaukset eli paikan merkitseminen ja sijaintikatselmus suoritetaan vain, jos lupapäätöksessä on niitä edellytetty. Lupapäätöksessä edellytetyt mittaukset tulee tehdä. Lupapäätöksellä määrätyistä mittauksista aiheutuva maksu veloitetaan rakennusvalvontataksan mukaisesti jo lupamaksun yhteydessä. Mahdolliset lisätyöt ja -pisteet laskutetaan erikseen.

Rakennuspaikan ennakkomerkintä voidaan tarvittaessa tilata luvan myöntämisen jälkeen pohjatöiden tekemistä varten. Ennakkomerkintä on erikseen laskutettava työ.

Ohje rakennuslupaan liittyvistä mittauksista 1.1.2021 alkaen

Rajannäyttö tai muu pieni kartoitustoimenpide

Kiinteistön omistaja tai haltija voi pyytää kaupungilta rajannäyttöä rajojen selvittämiseksi sitovan tonttijaon mukaisilla asemakaava-alueilla, mikäli rajan paikasta ei ole riitaa. Rajannäytöllä ei rajaa virallisesti vahvisteta eikä merkitä pysyvästi maastoon.
Rajanäyttö on maksullinen toimenpide.

Mikäli kiinteistön rajamerkit ovat kadonneet tai rajan paikka on muuten epäselvä, voidaan rajan sijainti määrätä rajankäyntitoimituksella. Rajankäynnissä selvitetään rajan paikka lainvoimaisesti, rakennetaan tarvittavat rajamerkit ja -viitat maastoon kadonneiden tilalle ja avataan rajalinja. Rajankäyntitoimituksen kustannukset veloitetaan hakijalta. Veloitus perustuu käytettyyn työaikaan.

Lue lisää rajankäyntitoimituksesta

Asemakaavoittamattomalla alueella rajankäyntitoimitusta haetaan Maanmittauslaitokselta.

Johtokartoitus

Johtokartalla esitetään maahan sijoitettujen johtojen, kaapeleiden ja niihin välittömästi liittyvien laitteiden ja rakenteiden sijainti. Mittaustoimen arkistosta on saatavissa kaupungin suorittamat maaperätutkimukset sekä vesi- ja viemärijohtojen kartoitukset.

Kaupunki ei suorita kuntalaiselle maaperätutkimuksia. Johtokartoituksia suoritetaan vesi- ja viemärijohtojen osalta työtilanteen mukaan. Veloitusperusteena on työhön käytetty aika.