03.06.2019

Valtuusto sinetöi päiväkoti- ja kouluverkon

Kotkan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 3.6. kaupungin tulevasta päiväkoti- ja kouluverkosta. Valtuusto käsitteli varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon kokonaistarkastelu -selvitystä ja päätti, että:

  1. Metsolan ja Langinkosken koulu yhdistetään 1.1.2020 alkaen Langinkosken yhtenäiskouluksi, jossa on vuosiluokat 0—9.
  2. Pihkoon koulu toteutetaan uudisrakennuksena vuosiluokkien 0—5 -kouluna Pihkoon koulun tontille ja Pihkoon vanha koulu puretaan. Rakennuksen toteuttamismalliin otetaan kantaa päivitettävässä hankesuunnitelmassa. Hankesuunnitelma päivitetään ja mitoitetaan uudestaan vuonna 2019.
  3. Hakalan ja Rauhalan koulut yhdistetään siten, että koulu suunnitellaan vuosiluokkien 0-6 kouluna ja uudisrakennus toteutetaan Rauhalan koulun tontille tai hankesuunnitelmavaiheen tonttiselvityksen osoittamalle paikalle. Vanha koulurakennus puretaan. Rakennuksen toteuttamismalliin otetaan kantaa laadittavassa hankesuunnitelmassa. Hankesuunnitelman valmistelu käynnistetään vuonna 2020. Tehdään tonttiselvitys hankesuunnitelmavaiheessa.
  4. Samalle tontille yhdistetyn Hakala-Rauhala alakoulun kanssa toteutetaan Raitin päiväkodin uudisrakennus 6-ryhmäisenä. Tähän uudisrakennukseen yhdistetään Metsäkulman päiväkodin toiminta. Karhulan alueen vuorohoidon saavutettavuus joukkoliikenteellä on varmistettava vuorohoidon optimaalisella sijainnilla. Hankesuunnitelman valmistelu käynnistetään vuonna 2020.
  5. Helilän ja Karhulan koulu yhdistetään. Yhdistynyt yläkoulu ja Karhulan lukio sijoitetaan samaan kiinteistöön ns. Karhulan kivikoulun tontille ja viereiselle tontille. Kivikoulu säilytetään. Lisätilatarve arvioidaan hankesuunnitelman laadinnan yhteydessä. Rakennuksen toteuttamismalliin otetaan kantaa laadittavassa hankesuunnitelmassa. Hankesuunnitelman valmistelu käynnistetään vuonna 2020. Hankesuunnitelmassa huomioidaan kirjasto-, nuoriso- ja liikuntatilojen tarpeet.
  6. Hovinsaaren koulu jatkaa toistaiseksi toimintaansa vuosiluokkien 0—5 kouluna ja oppilaat siirtyvät edelleen kuudennelle vuosiluokalle Langinkosken yhtenäiskouluun.
  7. Otsolan koulu jatkaa edelleen toimintaansa. Koulukiinteistön kunto arvioidaan vuoden 2019 aikana, ja varaudutaan peruskorjaus- / uudisrakennushankkeen toteuttamiseen 2020-luvulla.
  8. Metsäkulma—Hakala—Itäranta—Perävarppi-Tiutinen alueen lapsimäärän kehitystä seurataan ja alueelle rakennetaan päiväkoti alueen varhaiskasvatustarpeen sitä edellyttäessä 2020 -luvun lopulla.
  9. Muut perusopetuksen koulut jatkavat toimintaansa nykyisissä kiinteistöissä ja nykyisillä vuosiluokilla. Tilannetta arvioidaan seuraavan kouluverkkoselvityksen yhteydessä.
  10. Perusopetuksen koulujen oppilaaksiottoalueita tarkistetaan oppilasmäärien tasapainottamiseksi tulevina vuosina hyvinvointilautakunnan päätöksellä.
  11. Muut päiväkodit jatkavat toimintaansa nykyisissä kiinteistöissä. Kiinteistöjen perusparannukset toteutetaan suunnitellun aikataulun mukaisesti, mukaan lukien vuokrakiinteistössä toimivan Hovinsaaren päiväkodin perusparannus. Toimintojen yhdistämistä arvioidaan lapsimäärän vähenemisen sitä edellyttäessä.
  12. Hyvinvointilautakunta arvioi vuosittain varhaiskasvatuksen ja opetustoimen oppilasmääriä ja oppilaaksiottoalueita
  13. Pyydetään kaupunkirakennelautakuntaa selvittämään joukkoliikenteeseen tarvittava kapasiteetti koko kaupungin alueella.
  14. Seuraavaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitykseen otetaan mukaan Kotka Svenska Samskola ja Kotka Svenska Barnträdgård.

Päätös syntyi useiden äänestysten jälkeen, kun Vihreät, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto tekivät muutosehdotuksia kaupunginhallituksen esitykseen. Lisäksi sosiaalidemokraatit tekivät esitykseen tarkentavan ehdotuksen.

Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset esittivät, että:

  • Hakalan ja Rauhalan koulut rakennetaan erillisinä kouluina. Koulut suunnitellaan vuosiluokkien 0-6 -kouluina. Uudisrakennuksista Rauhalan koulu sijoitetaan vanhan koulun paikalle ja vanha koulu puretaan. Hakalan koulun osalta vanha koulu puretaan ja sijaintipaikkaa kartoitetaan uudestaan vuoden 2019 loppuun mennessä niin, että se palvelee alueen lapsia parhaiten. Myös Hakalan koulu toteutetaan vuosiluokkina 0-6. Rakennusten toteuttamismalliin otetaan kantaa laadittavassa hankesuunnitelmassa. Hankesuunnitelman valmistelu aloitetaan viimeistään vuoden 2020 alussa.
  • Samalle tontille Rauhalan alakoulun kanssa toteutetaan Raitin päiväkodin rakennus 6-ryhmäisenä. Tähän uudisrakennukseen yhdistetään Metsäkulman päiväkodin toiminta. Hankesuunnitelman valmistelu käynnistetään viimeistään vuoden 2020 alussa samalla kuin Rauhalan koulun hankesuunnitelma.
  • Otsolan koulu puretaan ja tilalle rakennetaan uudisrakennus 0-6 -vuosiluokille, sekä mahdolliselle päiväkodille. Hankesuunnitelma Otsolan koulusta käynnistetään vuoden 2020 aikana. Varaudutaan kartoittamaan mahdolliset väistötarpeet seuraavien vuosien aikana.
  • Velvoitetaan kaupunkirakennelautakunta ja joukkoliikennejaos järjestämään joukkoliikenne niin, että koulujen oppilaaksiottoalueilta on mahdollisuus kulkea kouluun joukkoliikenteellä, koskien koko kaupungin aluetta. Joukkoliikenteen suunnittelussa tehdään tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa ja yhteisellä menettelyllä koulujen alkamisajat sopeutetaan joukkoliikenteen mukaan ja päinvastoin. Joukkoliikenteen ja koulujen alkamisaikojen on käytävä yhteen viimeistään 2020 syyslukukauden alusta.
     

Vihreät esittivät puolestaan, että Karhulaan rakennetaan 0-9-luokkien yhtenäiskoulu ja rakennuskokonaisuuteen rakennetaan kirjasto, nuorisotila ja linja-autojen odotustilat. Lisäksi Pihkoo, Hakala ja Otsola rakennetaan 0-2 -luokkien satelliittikouluina ilman erillistä omaa hallintoa.

Tilinpäätös hyväksyttiin

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös Kotkan viime vuoden tilinpäätöksen, arviointikertomuksen ja henkilöstökertomuksen.
Kaupungin viime vuoden tilinpäätös oli emokaupungin osalta vain niukasti ylijäämäinen, noin 48 000 euroa.
Kaupungin kumulatiivinen alijäämä oli vuoden 2017 lopussa -6,3 miljoonaa euroa, jota ei siis viime vuonna saatu juurikaan kutistettua.
Koko kaupunkikonsernin tilikauden 2018 tulos oli puolestaan 19 miljoonaa euroa. Verojen ja tilinpäätössiirtojen jälkeen konsernin tilikauden ylijäämäksi muodostuu 12,4 miljoonaa.

Tilinpäätös 2018

Arviointikertomus 2018

Henkilöstökertomus 2018