16.10.2017

Satuviikko liikuttaa kulttuuritoimijoita ja lapsiryhmiä Kotkassa

Valtakunnallista Sadunpäivää vietetään keskiviikkona 18.10.
Satuviikolla 16.-22.10. päiväkodeissa ja kouluissa puuhataan monenlaista satuihin liittyvää. Lisäksi Kotkan kirjasto yhdessä Lasten kulttuurikeskuksen ja kotkalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa järjestää Satuviikon ohjelmatarjontaa, yhteensä 24 tilaisuutta, teatteriesityksiä, konsertteja, työpajoja, sekä satu- ja touhutuokioita päiväkoti- ja esikouluryhmille, sekä alakoulun ensimmäisille luokille ja koko perheille.

Maanantai- ja tiistai-aamupäivinä Ekamin Rannikkopajojen nuoret taidepajalaiset kutsuvat mukaan nukketeatteriseikkailuun 9 Maanantaita Jouluun jännittämään, löytääkö eksynyt Lennu-tonttu tiensä Korvatunturille. Esitys nähdään pääkirjaston Satuhuoneessa neljän näytöksen verran ja se soveltuu 3-6 -vuotiaille.

Kirjailija Elina Karjalaisen luoma Uppo-Nalle -hahmo täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja Junkkarin Esko-pappa kutsuu lapset lempinalleineen ja vanhempineen Uppo-Nallen satutuokiolle. Tervetuloa Uppo-Nallen syntymäpäiville! -tuokiolla pohditaan mm. ystävyyden merkitystä tiistaina Karhuvuoren kirjastossa klo 10 ja pääkirjaston lastenosastolla klo 17.

Keskiviikkona esikouluryhmät ja alakoulun 1.-2. -luokkalaiset pääsevät Yhteisötalo Messissä Satu taipuu teatteriksi -työpajassa valmistamaan sadusta teatteriesityksiä ja rakentamaan miniatyyri-teatterinäyttämöitä Kotkan kaupunginteatterin ja Lasten kulttuurikeskuksen ohjaajien kanssa. Työpajoissa syntyneistä pienoisnäyttämöistä kootaan Messiin syyslomaviikolle toiminnallinen näyttely, jossa lapset perheineen voivat tulla leikkimään teatterinäyttämöillä ja valmistamaan omia esityksiään yhdessä teatteri-ilmaisun ohjaajan kanssa.

Maretariumin Meriteatteri avaa Sadunpäivänä ovensa lapsiyleisöille MusKattien Kalakansan matkassa -konsertin merkeissä ja lisäksi perjantai-aamuna Vedenalainen satu - satu- ja leikkituokiolla. Merikeskus Vellamossa puolestaan on mahdollisuus pujahtaa ohjatulle kierrokselle toinen toistaan upeampien laiva-pienoismallien lomaan Laivamalleja koko perheelle -opastuksella keskiviikkona ja torstaina. Lisäksi Venehallissa on keskiviikko-iltana tarjolla Venehalli soi! - Kotkan seudun Musiikkiopiston oppilaskonsertti klo 18.

Kotkan pääkirjastolla ja Karhulan kirjastossa järjestetään taaperokerhoa ja satutuokioita keskiviikkona ja torstaina. Lisäksi pääkirjastolla nähdään keskiviikko-iltana klo 18 Satupäivän konsertti, jonka ohjelmistosta vastaavat Kotkan seudun Musiikkiopiston Tempo tenavat ja Kotkan Minijouset.

Satuviikon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan Lasten kulttuurikeskuksen Facebook-sivulta: www.facebook.com/lakupaikka ja lisätietoja lisäksi Kotkan kirjaston ajankohtaisista tapahtumista: www.kyyti.fi.

Merikeskus Vellamon opastuksia lukuun ottamatta Satuviikon tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Kirjaston nukketeatteriesitykseen, Maretariumin satutuokiolle ja MusKattien konserttiin, sekä Yhteisötalo Messin teatteri-työpajoihin ilmoittaudutaan ennakkoon: lasten.kulttuuri@kotka.fi.

Lastenkulttuuri jalkautuu päiväkotien
lähimetsiin ja Karhulan torille

Lastenkulttuurin saavutettavuus ja tasa-arvo ovat teemoja, joihin Satuviikolla on pureuduttu jalkauttamalla Runoryhmä Pöntöt Kotkansaaren ulkopuolelle päiväkotien lähimetsiin neljän erikseen tilattavan esityksen verran. Pönttöjen Suojellaan lintuja -esityksessä linnut melskaavat, laulavat ja pesivät lapsille tarkoitetuissa runoissa. Esitys sisältää niin tietoa lintujen elämästä kuin luonnonsuojelun merkityksestä hauskasti riimitellen ja lintujen ääniä päästellen.

Pönttöjä ovat Jari Lippo ja tiaispönttö, Sinikka Rautiainen, Milja Virtanen ja Petri Pietiläinen sekä pähkinänakkelipönttö (kuvassa). Esityksen runot ovat Petri Pietiläisen kynästä ja koreografia Pönttöjen yhteinen. Pöntöt on runoryhmälle lahjoittanut Urpo Koponen.
Runoryhmän esitys sopii koko perheelle ikään ja lintulajiin katsomatta.

Tämänkertaisella kiertueellaan Pöntöt tulevat viihdyttämään yleisöjä Metsäkulman ja Korkeakosken päiväkotien, sekä Kyminkartanon ja Hakalan esikoulujen ympäristöissä.

Satuviikon päätteeksi järjestetään Karhulan torilla lauantaina 21.10. klo 10 kaikelle kansalle yhteinen Suojellaan lintuja -esitys, johon kaikilla on vapaa pääsy; Tsirp, uu-uhuu-u ja kraak-kraak kaikille vaan.