31.07.2018

Opiskelijayrittäjät kokoontuvat taas Kotkassa

*ship Startup Festival tuo Suomen opiskelijayrittäjyyden toimijat Kotkaan myös tänä kesänä. Opiskelijoiden itse järjestämässä tapahtumassa juhlitaan yrittäjyyttä mentorointiohjelman ja pitchaus-kilpailun muodossa. Tänä kesänä tapahtuma järjestetään Merikeskus Vellamossa 1. ja 2. elokuuta.

Yrittäjyyden edistämistä
opiskelijavoimin

Jo neljättä kertaa järjestettävä *ship Startup Festival työllistää noin kymmenen opiskelijaa joka kesä tarjoten harjoittelupaikkoja erilaisiin tehtäviin. Tarkoituksena on antaa harjoittelijoille valmiuksia tapahtuman järjestämiseen, viestintään ja yrittäjyyteen.
Suurin osa kesäharjoittelijoista on opiskelijoita Xamkista. Lisäksi tapahtumaan on osallistunut kymmeniä sekä kansainvälisiä että paikallisia vapaaehtoisia, joista osa on motivoitunut jatkamaan osana *ship-tiimiä.

“Haluan syventää osaamistani tapahtuman järjestämisessä ja hallinnassa. Se, että olen voinut työskennellä osana *ship -tiimiä, on antanut minulle paljon valmiuksia. Tapahtuma on suhteellisen nuori, mutta se on osoittanut suurta potentiaalia, ja haluan olla osana sen kasvua”, kertoo tapahtumakoordinaattoriharjoittelija Amber.

Kotka on kansainvälisten
yrittäjien kohtaamispaikkana

Kaakkois-Suomen suurin yrittäjyystapahtuma *ship Startup Festival tuo yhteen intohimoisimmat ja kokeneimmat perustajat, sijoittajat sekä aloittavat yritykset ympäri maailmaa.
Tarkoituksena on luoda avoin ja kannustava ympäristö sekä uusille yrittäjille että mentoreille ja mahdollistaa ideoiden, kokemusten ja osaamisen jakaminen.
“Se, että olen voinut olla osana *ship tapahtumaa, on ollut inspiroiva kokemus, sillä se on auttanut myös minua kehittymään mentorina. On ollut mahtavaa saada tilaisuus olla mentori aloitteleville yrittäjille sekä kuunnella heidän ideoitaan ja auttaa heitä”, mentorina toimiva Dean Dinardi sanoo.

Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu 50 alkuvaiheen startup-tiimiä, joita ohjaavat noin 25 kansainvälistä ja suomalaista mentoria. Nuoret startupit ja mentorit pääsevät työskentelemään yhdessä erilaisissa tapaamisissa ja mentorointisessioissa. Tapahtuman toisena päivänä startupit kilpailevat 5000 euron pääpalkinnosta Pitch Captain kilpailussa.
*ship Startup Festival -yrittäjyystapahtuman järjestää vuosittain Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, XAMK:n opiskelijoiden yrittäjäyhdistys Patteri Entrepreneurship Society. Tapahtumaa tukevat Google, Kotkan kaupunki, Cursor ja XAMK.