23.04.2019

Lisämäärärahaa biojalostamon tontin täyttöön

Kotkan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23.4. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se myöntäisi Mussaloon suunnitteilla olevan UPM Kymmenen biojalostamon tontin valmistelevia töitä koskevaan investointiin 8 miljoonan euron suuruisen lisämäärärahan vuodelle 2019.

Kaupunki on käynyt UPM Kymmenen kanssa neuvotteluja ja varannut yhtiölle noin 30 hehtaarin alueen jalostamoa varten. Tontin vuokraamista koskevan esisopimuksen mukaan vuokrauksen yhtenä edellytyksenä on Palaslahden loppuosan täyttö kaupungin toimesta vuoden 2019 aikana.

Yhtiö tekee investointipäätöksen vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana ja rakennustöiden on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2020. Investointiprojektin kestoksi on arvioitu 2,5 vuotta. Hankkeen toteuttamiseksi kaupungin täytyy käynnistää täyttötyön kilpailutus kevään 2019 aikana, koska varsinainen täyttötyö tulee tehdä avovesikauden aikana.

Tontin täyttöä tehdään kolmessa kohdassa; Palaskylän lahti 10,2 hehtaaria, pohjoinen täyttöalue 2,6 hehtaaria ja itäisen reunan täyttöalue 0,4 hehtaaria. Kaikkiaan täyttömassoja tarvitaan noin 700 000 m3.

Täyttömassojen määrät ovat pienentyneet teollisuusalueilla tehdyissä esivalmisteluissa. Saarella tehdyt teollisuusalueiden toteutukset ovat antaneet maa-aineksia käyttöön, joka on vähentynyt kuljetusten tarvetta ja siten pienentäneet liikennehaittoja.
Täytöt on tarkoitus tehdä merihiekalla, moreenilla ja kalliomurskeella. Täyttöainevalinnat liittyvät jalostamon sijoittumiseen, rakentamiseen tontilla ja paaluttamisen perustamistapaan.

Arvioitu lisämäärärahan tarve on 8 miljoonaa euroa vuodelle 2019. Talousarviossa vuodelle 2019 varattu 1 miljoonaa euroa on täyttötöiden lisäksi tarkoitus käyttää Hanskinmaan ja Jänskän teollisuusalueiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Arvio tontista saatavista vuokratuloista on noin 1 miljoonaa euroa vuodessa. Vuokrasopimusaika on 20 vuotta. Työllisyysvaikutuksina jalostamohanke tuottaa arviolta noin 100 teollisuustyöpaikkaa ja välillisesti erilaisiin palveluihin noin 300 työpaikkaa. Jalostamon työmaavaiheessa työllistävyys on noin 1 500 henkilöä.
Täyttötyön riskinä on ennenaikainen pääoman sitoutuminen, mikäli biojalostamohanke ei toteudu tai investointipäätös siirtyy.

Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat