04.02.2017

Lasten Kulttuuriviikot avaa Suomi100-juhlinnan Kotkassa

Suomi100-juhlavuosi pääsee Kotkassa toden teolla käyntiin sunnuntaina 5. helmikuuta, kun perinteiset Lasten Kulttuuriviikot alkavat.
Kotkan lisäksi aina 26. helmikuuta asti kestävät kulttuuriviikot tuovat tapahtumia myös muualle Kymenlaaksoon ja Loviisaan.
Lasten Kulttuuriviikkojen lisäksi myös muut Kotkassa vuoden aikana järjestettävät tärkeimmät Suomi100-juhlavuoteen liittyvät tapahtumat on koottu yhteiselle verkkosivulle, jonka osoite on www.kotka.fi/suomi100

Lasten Kulttuuriviikot järjestetään nyt 35. kerran. Tapahtuman aikana Kymenlaakson ja Loviisan alueella on tarjolla runsas ohjelma lapsiperheille.
Isolle yleisölle tarkoitettujen tapahtumien lisäksi tarjotaan ohjelmaa suoraan alueen varhaiskasvatukselle ja perusopetukselle - päiväkodeille, esiopetukselle ja alakouluille.
Molempiin ohjelmiin sisältyy konsertteja, nukketeatteria, työpajoja, monitaiteellisia esityksiä ja taikuutta.
7.-23.2. voi vierailla Merikeskus Vellamon toiminnallisessa Arkkitehtuurin löytölaatikko -työpajassa, joka on sovellettavissa eri tavoin 3-18-vuotiaille ja sen tarkoituksena on toteuttaa lasten ja nuorten arkkitehtuurikasvatusta uusin keinoin.

Kymenlaakson ja Loviisan alueen tapahtumat on koottu Lasten Kulttuuriviikot 2017 -esitteeseen, joka on saatavilla myös sähköisesti osoitteessa www.lakupaikka.fi

Kotkan Lasten kulttuurikeskuksen järjestämien isojen yleisötapahtumien eli 6.2. Megamuskarin, 14.2. Kuorokimaran iltakonsertin,16.2. Cirque des Pucesin Une Note Commune -esityksen ja 18.2. Tubetourin lisäksi esitteestä löytyvät muun Kymenlaakson ja Loviisan lisäksi Kotkan alueen eri toimijoiden tapahtumat, jotka ajoittuvat Lasten Kulttuuriviikoille ja ovat kohdennettu tapahtumayleisölle.

Päätapahtumana
Kuorokimara

Lasten Kulttuuriviikkojen päätapahtuma on tänä vuonna 14.2. järjestettävä Kuorokimara, joka on nyt viidettä kertaa. Kuorokimarassa esiintyvät lasten, nuorten ja aikuisten kuorot. Päivän aikana järjestetään kaksi konserttia - klo 10 aamulla ja klo 18 illalla.

Aamukonserttia ovat perinteisesti tulleet kuuntelemaan kotkalaiset oppilaat. Tänä vuonna aamukonsertti esitetään suoratoistona, jotta mahdollisimman moni voi seurata aamukonserttia myös etänä.
Illalla on luvassa hieno kuorokonsertti, jossa esiintyvät nuorten lisäksi aikuisten kuorot. Iltakonsertissa ovat mukana koulukuorojen lisäksi Kotkan Nuoret Jouset - jousiryhmä, KSMO Nuorisokuoro Merituuli, Kotkan Laulumiehet, Mieskuoro Kisailijat, Karhulan Mieslaulu, Hyvän Tuulen Laulajat, Kamarikuoro, Kotka-Canto, Mielikit tyttökuoro ja Kotka Damkör kuoro.

Suomi 100 -juhlavuoden takia tänä vuonna on osa kuorojen yhteislauluista suomiteemaisia - Kymenlaakson laulun lisäksi esitetään yhdessä Sampo ja Suomen laulu.
Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Kuorokimara järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Kouvolassa.

Lasten Kulttuuriviikkojen esitteen etukanteen ja julisteeseen valitaan Kymenlaakson ja Loviisan alueen alakoulujen oppilaan tai oppilaiden tekemä piirros julistekilpailun kautta. Tänä vuonna julistekilpailun teemana oli Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi ”Minun Suomi vuonna 2017”. Valituiksi tulivat Tavastilan koulun 4. luokkalaisten, Kerttu Nykäsen ja Minna Vilolan piirrokset.

www.lakupaikka.fi

www.kotka.fi/suomi100