18.05.2017

Lasia kaikille -näyttely Merikeskus Vellamossa

Lasia kaikille - Karhula 1889–2009 -näyttely avataan Merikeskus Vellamon Kymenlaakson museossa 19.5. Näyttely on avoinna aina 31.1.2021 asti.

Näyttelyn nimi Lasia kaikille kuvastaa sekä Karhulan lasitehtaan tuotannon monipuolisuutta että määrää: etenkin varhaisina vuosikymmeninään tehdas valmisti jokseenkin kaikkea, mitä lasista voi tehdä, ja viimeisinä vuosinaan se vastasi yksin pakkauslasin valmistuksesta Suomessa. Jokainen keski-ikäinen tai sitä vanhempi suomalainen onkin jokseenkin varmasti ollut tavalla tai toisella kosketuksissa Karhulan tuotannon kanssa.

Näyttely perustuu vuosina 1964–1989 toimineen Karhulan lasimuseon kokoelmiin, joten painopiste on ennen 1950-lukua valmistetussa lasissa. Mukana on toki esimerkkejä myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä, tärkeimpänä Tapio Wirkkalan suunnittelema Finlandia Vodka -pullo. Suuri esinemäärä on jäsennelty kolmen pääteeman ympärille: ensimmäisessä kerrotaan esimerkein lasin suunnittelusta ja valmistamisesta Karhulassa, toisessa tuodaan esiin kaleidoskooppimaisesti tuotannon monipuolisuutta ja kolmannessa keskitytään viiteen, eri aikakausia edustavaan suunnittelijaan.

Lasin suunnittelusta kertovassa osuudessa nostetaan esiin Karhulan rooli suomalaisen lasidesignin nousussa maailmanmaineeseen. Mukana on esineitä tehtaan suunnittelukilpailuista vuosilta 1932 ja 1936, Milanon triennaaleista vuosilta 1933 ja 1936 sekä maailmannäyttelyistä Barcelonasta 1929, Pariisista 1937 ja New Yorkista 1939. Nykyisin tunnetuin esimerkki Karhulan roolista lasidesignin alkutaipaleella on ns. Aalto-malja, joka valmistettiin Karhulassa 1940-luvun jälkipuolelle saakka.

Tuotevalikoiman moninaisuutta esittelevässä osuudessa luodaan katsaus tehtaan alkuvuosien tuotantoon, poimitaan joitakin esimerkkejä Karhulan 1920- ja 1930-luvun paraatituotteesta eli kristallilasista ja esitellään otos lukemattomista kotitalouksille valmistetuista pöytien kattaukseen, kauneudenhoitoon ja ruoan säilytykseen tarkoitetuista tuotteista. Pakkauslasin lisäksi Karhulassa tehtiin myös mm. lasivillaa, bakeliittia ja lasitiiliä. Nämäkin mainitaan näyttelyssä.

Lopuksi kävijä pääsee tutustumaan viiden Karhulan lasitehtaassa vaikuttaneen suunnittelijan luomuksiin. Ensimmäisenä esimerkkihenkilönä on Rikhard Jungell, joka edustaa 1920-luvulla alkanutta muutosta anonyymeistä, eri tehtaille yhteisistä malleista yksilöllisempään suunnitteluun. Esillä on joitakin Jungellin suunnittelemia 1930-luvun kristallilasimalleja.

Toisena esitellään Göran Hongell, ensimmäinen muotoilija, joka palkattiin vakituiseen työsuhteeseen suomalaiseen lasiteollisuuteen. Hän suunnitteli itse lukuisia tuotteita tehtaalle, mutta hänellä oli myös tärkeä rooli ulkopuolisten muotoilijoiden suunnitelmien muokkaamisessa paremmin sarjatuotantoon sopiviksi. Hongellin tuotanto on näyttelyssä kaikkein laajimmin esillä.

Alvar Aalto ja Aino Marsio-Aalto edustavat funktionalismin läpimurtoa lasisuunnittelussa. Heidän suunnittelemiaan lasiesineitä on myös muualla näyttelyssä, muun muassa tehtaan suunnittelukilpailuiden yhteydessä. Esillä on esineiden lisäksi joitakin piirustuksia.

Viidentenä suunnittelijana näyttelyyn on valittu Tapio Wirkkala, joka suunnitteli Karhulan lasitehtaalle erilaisia arkisia lasipakkauksia. Yksi pakkauksista nousi kuitenkin maailmanmaineeseen: rosoista jääpalaa muistuttava Finlandia Vodka -pullo. Esillä on erilaisten tuotannossa olleiden pullojen lisäksi muutamia Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön lainaamia prototyyppejä.

www.merikeskusvellamo.fi