01.09.2017

Kotka siirtyy vihreään sähköön

Kotkan kaupunki siirtyy käyttämään kokonaan uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä vuonna 2018. Kotkan kaupunki on allekirjoittanut Kymenlaakson Sähkö Oy:n kanssa sähköenergiasopimuksen, jossa energiantuotantolähteiden on edellytetty olevan kokonaan uusiutuvia energialähteitä.

Keskeisimpiä uusiutuvia energialähteitä sähköntuotannossa ovat vesi- ja tuulivoima sekä puupohjaiset polttoaineet, jatkossa myös aurinkosähkön rooli on nousussa.

Kokonaan uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö otettiin Kotkan kaupungin sähköenergian hankinnan kilpailutuksessa yhdeksi tarjousten ehdoksi. Kymenlaakson Sähkön toimittama sähkö on tuotettu pääosin vesi- ja tuulivoimalla.
- Uusi sopimus kokonaan uusiutuvalla energialla tuotetusta sähköstä tukee hienosti Kotkan ilmasto- ja energiaohjelman toteuttamista, toteaa Kotkan ilmasto- ja energiatyöryhmän puheenjohtaja, tekninen johtaja Hannele Tolonen.

Kotka näyttää esimerkkiä

Kotkan ilmasto- ja energiatyötä tukeva Cursor Oy:n asiantuntija Esa Partanen kertoo, että Kotkan kaupunki näyttää kaupunkisektorissa esimerkkiä – monessa muussa kaupungissa siirtymistä ns. vihreään sähköön vasta valmistellaan.
- Toimi on tärkeä, sillä siirtyminen uusiutuvilla tuotetun sähkön käyttäjäksi on yksi hyvin keskeinen signaali julkisen sektorin toiminnassa ilmastonmuutoksen hillinnässä, Partanen kertoo.

Kymenlaakson Sähkön yritysmyynnin myyntipäällikkö Kari Halonen kertoo, että sähkön alkuperä kiinnostaa suurasiakkaita yhä enemmän.
- Tämä tukee Kymenlaakson Sähkön strategiaa investoida nimenomaan uusiutuviin energialähteisiin, Halonen toteaa.

Kaupunkikonserni mukana

Sopimus astuu voimaan vuoden 2018 alusta ja siinä on mukana suurin osa kaupunkikonsernin yhtiöistä. Ne käyttävät sähköä yhteensä arviolta noin 53 GWh vuodessa.

Mukana uusiutuvan sähköenergian käytössä ovat Kotkan kaupunki, HaminaKotka Satama Oy, Kotka Maretarium Oy, Kotkan Asunnot Oy, Kymijoen Ravintopalvelut Oy, Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy, Kotkan Satamatalot Oy, Kotkan kaupunginteatteri Oy, Cursor Oy (ml. Kiinteistö Oy Datariina ja Kiinteistö Oy Eagle), Kymijoen Työterveys Oy ja Sunilan Kantola Oy.





 

 

 

 

 

 

 

 

Esimerkiksi tuulivoima on jatkossa Kotkan kaupungin omien rakennusten sähkönlähteissä merkittävässä roolissa.
Kuva: Kymenlaakson Sähkö Oy / EPV Tuulivoima Oy, Mikko Havusela.