22.11.2019

Kotka mukaan Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin

Kotkan kaupunki on päässyt mukaan UNISEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin. Yhteinen työskentely kaupungin toimijoiden, päätöksentekijöiden, yhteistyökumppaneiden, lasten, lapsiperheiden ja nuorten kanssa alkaa syksyllä 2020 ja kestää kaksi vuotta. Tavoitteena on Lapsiystävällinen kunta -tunnustus.

"Kunnilla on tärkeä tehtävä edistää lapsen ihmisoikeuksien toteutumista. Lapsen oikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta lasten arjessa. On todella hienoa nähdä, miten monet kunnat haluavat sitoutua kehittämään pitkäjänteisesti lapsiystävällisyyttään”, sanoo UNICEFin asiantuntija Johanna Laaja.

Lapsiystävällisessä kunnassa lapsen oikeudet toteutuvat jokaisen alle 18-vuotiaan arjessa.
"Tärkeää on, että lapset ja nuoret ovat itse mukana kehittämässä kuntaa aikuistoimijoiden rinnalla. Monet ennusteet osoittavat, että Kotkassa väestö vähenee. Ei vaivuta synkkyyteen vaan tehdään yhdessä työtä, jotta lapset, lapsiperheet ja nuoret haluavat elää ja loistaa Kotkassa. Hienoa, että Kotka pääsee kehittämään tapsiystävällistä kuntaa yhdessä UNISEFin kanssa", toteavat varhaiskasvatusjohtaja Raili Liukkonen ja nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen.

Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin.
Ennestään Lapsiystävällinen kunta -mallissa on 19 kuntaa, mm. Jyväskylä, Lahti, Tampere ja Oulu. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa aloittaa ensi vuonna 18 uutta kuntaa. Uudet kunnat ovat Eurajoki, Isokyrö, Janakkala, Joensuu, Kauhajoki, Keuruu, Kotka, Lapinjärvi, Leppävirta, Liminka, Loppi, Loviisa, Maalahti, Outokumpu, Pedersöre, Porvoo, Ranua ja Riihimäki. Uusien kuntien aloitettua mallin piirissä on lähes 30 prosenttia Suomen lapsista.