18.05.2018

Kotka koko kesän mukana Tallinnan puutarhanäyttelyssä

Kotkan kaupunki on omalla osastollaan mukana Tallinnan kansainvälisessä puutarhanäyttelyssä, joka avataan Viron pääkaupungin Kadrioru Parkissa perjantaina 25. toukokuuta ja on avoinna koko kesän aina 24. elokuuta asti.
Tallinn International Flower Show järjestetään Tallinnan kaupungin toimesta jo kymmenettä kertaa ja tänä vuonna näyttelyssä luonnollisesti juhlitaan samalla 100-vuotiasta Viron tasavaltaa.

Kotkan osasto sijaitsee keskeisellä paikalla taustanaan Tallinnan vanhan kaupungin muuri (kuvassa). Osasto on kooltaan 55 neliötä ja sen keskusaiheena on Kotka-niminen kukkaispursi.
Näyttelyosastolla on värikkäitä kesäkukkia ja koristeheiniä yhteensä 13 eri lajia, jotka on istutettu ”säännöllisen epäsäännöllisesti” eli ne eivät muodosta yhtenäisiä ryhmiä vaan pöyheän monesta väristä muodostuvan kokonaisuuden.
”Vielä näyttelyn alkupäivinä kesäkukat ovat varsin pieniä, mutta jo muutamassa viikossa ne ovat näyttäviä”, kertoo Kotkan osaston suunnitellut kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen.

Osaston kesäkukat on suunnitellut toimistopuutarhuri Anne Vilkki-Lanu ja osaston ytimenä toimivan komean 5,5-metrisen purjeveneen on rakentanut puistotoimen kirvesmies Ari Leppänen.
Veneessä ovat kesäkukkien ja koristeheinien lisäksi mukana myös Heikki Laaksosen suunnittelemat ”kapteeni” ja ”laivakoira”, jotka on valmistettu teräksestä. Mastossa liehuu Kotkan Pursiseuran viiri seuran 130-vuotisen purjehduskauden kunniaksi.

Tallinnan puutarhanäyttelyn teemana on puistohistoria ja niinpä myös Kotkan osastolla on kahdeksan metriä valokuvatauluja, joissa esitellään Kotkan tunnetuimpia puistoja.
Kunkin puiston historiasta on yksi kuva ja lopuissa esitellään puistojen tämän hetkistä loistoa. Lisäksi Puistokaupunki Kotka onnittelee osastollaan näyttävästi myös 100-vuotiasta Viroa - tietysti viron kielellä.


http://www.kadriorupark.ee/flower-festival