07.08.2019

Korkeakosken koulu aloittaa uusissa tiloissa

Korkeakosken koulu pääsee aloittamaan toimintansa tällä viikolla uusissa tiloissa.

Lukuvuosi alkaa torstaina 8.8. koulussa, joka koostuu peruskorjatusta kivikoulusta ja uudispuolesta.
Kivikoulussa on tilat alkuopetukselle ja esiopetukselle sekä niiden yhteistä oppimisaulatilaa.

Uudispuolella sijaitsee opetusluokkia, käsityön luokat, hallinnon, henkilökunnan ja oppilashuollon tilat, keittiö, musiikin tilat, liikuntasali ja erilaisia teknisiä tiloja.
Kivikoulu ja uudispuoli yhdistyvät toisiinsa lasiseinäisellä käytävällä.

Koulun sydämen muodostaa keskellä oleva korkeampi tila, jossa on erilaista oppimistilaa ja ruokailutilat. Musiikkiluokan saa avattua liikuntasaliin ja myös oppimistilojen suuntaan ja se muuntuu näyttämöksi.

Koulun suunnittelussa tärkeässä osassa on ollut muuntautuvuus, monikäyttöisyys ja valoisuus, myös akustointiin on kiinnitetty erittäin paljon huomiota.
Pihasuunnittelussa otettiin huomioon sujuva liikennöinti henkilökunnan, huoltajien ja huollon kannalta sekä oppilasturvallisuus. Samassa pihapiirissä toimii myös Korkeakosken päiväkoti, joka tuo myös mukanaan paljon liikennöintiä. Pihalle valmistuu myös lähiliikuntapaikka syyskuun loppuun mennessä.

Taiteen kouluun on tehnyt Terhi Ekebom.
Arkkitehtinä toimi Latva & Vaara Arkkitehdit Oy Lahdesta ja pääurakoitsijana Rakennusliike Kalevi Suntio Oy.

Koulussa toimii yhdeksän perusopetusryhmää sekä tilat kolmelle esiopetusryhmälle. Opettajia on 11 ja ohjaajia nyt alkavana lukuvuonna neljä. Oppilasmäärä on noin 190.